Leikisti lomalla

Tänään oli lähdettävä asioille naapurikaupunkiin. Päätin samalla leikkiä vähän lomaa. Näin se meni:

Porin linja-autoasemalla, jota suureellisesti matkakeskukseksi kutsutaan, paikallinen pappa lähestyi minua kertomalla kaikkien lähipäivinä lähtevien bussivuorojen reitit ja aikataulut. Sain samalla kuulla osuuskaupan kuljetusauton reitit ja niiden ajovuorot suunnilleen niiltä ajoilta, jolloin itse synnyin. Ihmettelin, miten kukaan voi muistaa tuollaisia. Itse en muista edes viime viikolla tapahtuneita asioita ja kerran muistin syntymävuotenikin väärin.

Bussissa katselin sänkipeltoja, syksy on tulossa. Kun bussi ajoi asemalle, vastassa oli perhe, kaksi iloisesti huiskuttavaa lasta. Bussikuski hyppäsi kyydistä ja ojensi toiselle lapsista pehmoeläimen. Oli unohtunut aiemmalla vuorolla bussiin ja pääsi nyt takaisin omistajansa onnelliseen syleilyyn. Lapsi oli onnellinen, perhe oli onnellinen, bussikuski oli onnellinen. Pehmoeläinkin varmaan. Haluan kirjoittaa tämän ylös: maailmassa tapahtuu koko ajan pieniä hyviä asioita.

Kuljeskelin puistoissa, katselin talojen käsin veistettyjä puuleikkauksia, ihastelin puistossa kasvavia punahattuja, väistelin puistotiellä valkoposkihanhia. Kävin lääkärissä, kuten pitikin.

Menin kahvilaan ja ostin mansikkaleivoksen. Saatavilla oli haudutettua teetä, ilahduin. Istuin ikkunapöytään, söin leivoksen, kirjoitin kolme sivua päiväkirjaa. Ikkunoissa oli pitsiverhot, ikkunalaudoilla punaiset pelargonit. Otin yhden kuvan, muuten annoin puhelimen levätä repussa. Viime viikolla ostin rannekellon, koska haluan vähentää puhelimen käyttöä. Tiedättehän sen ongelman, kun katsoo puhelimesta kelloa, sitten näkee jonkin saapuneen viestin, ryhtyy vastaamaan siihen, harhautuu johonkin muuhun, laittaa puhelimen pois pienen ikuisuuden jälkeen ja ottaa sen taas kohta esiin, koska unohti katsoa sitä kelloa...

Paluubussia odotellessa oli luppoaikaa. Menin viereiseen avoinna olevaan kirkkoon katselemaan kattomaalauksia. Mietin, olikohan maalarilla kulumat niskanikamissa. Asemalla bussia odotti lisäkseni 11 ihmistä, joista 9 katsoi puhelintaan. Yhdellä pikkutytöllä kuitenkin oli mukanaan puhelimen lisäksi sama kirja kuin minulla kotona. Muumiperheen tarina, epäkäytännöllisen kokoinen yhteispainos kirjoista Taikatalvi, Muumilaakson marraskuu ja Muumipappa ja meri. Muumilaakson marraskuu on lempparini kaikista muumikirjoista, vaikka siinä ei esiinny muumeja alkuunkaan. Ruttuvaari, Mymmeli ja muu sekalainen sakki hengailee muumitalossa muumiperheen poissaollessa. Mitään ei tapahdu, silti tapahtuu paljon. On muumitalon kokoinen aikatasku syksyn ja talven välissä.

Aikataskut, niitä pitäisi ihmisen elämässä olla. Aikataskuissa tapahtuu kaikenlaista: ehtii havainnoida kanssaihmisiä, nähdä amiraaliperhosen punahatun kukassa. Maistaa, miltä mansikkaleivos maistuu. Kun loputtomien aikataulujen väliin jättää aikataskuja, lääkärireissu voi tuntua lomamatkalta ja tavallinen päivä paljon määräänsä pidemmältä.

"Elämä menee koko lailla nopeasti. Ellet aina välillä pysähdy katsomaan ympärillesi, se saattaa vilahtaa ohitsesi. " Ferris Bueller